No niin,tärkeä rajapyykki tuli ohitettua toissapäivänä,eli puoli vuotta Tamperetta eletty, vol.3 :) Niin tosiaan, olen nyt kolmesti muuttanut Tampereelle. Voisiko sen siis todeta tässä kohtaa, että kolmas kerta toden sanoo? Joskus se sanonta käy, joskus se kolmekaan kertaa ei riitä kertomaan riittävästi totuuksia elämästä.

Mutta mutta...se on taas sunnuntai, ja muodostuihan tästäkin ihan perinteinen Puuhapäivä, vaikka aamu alkoikin ankeasti,suorastaan hermoja repivästi. Taitaa minulla taas alkaa hormoonit heittää häräspersettä kun fiilikset näin heittelee, mutta selvittiin siitä aamustakin,vaikka melkein puoleenpäivään menikin. 

Aamupalalle menin pihalle,siellä kun hiukan aurinko pilven raosta lonkotti,ja toivoin sen jo pelkästään piristävän,ja laittavan kuuppani paremmille uomille. Muru tuli pihalle myös, ja koetti saada selville mikä minuu vaivaa,ja pakkohan se oli sillekkii alkaa hymyilemään,kun niin epätoivoisiin tekoihin rupesi, että ihan jalkaa silitti,ja silloin on hommat jo pahalla tolalla :D No ei vaineskaan, mutta niin pääsin sitten itse asiaan, eli siihen,mitäs tänään puuhaillaan. Eilen haimme kaksi autokuormallista tavaroita hänen asunnolta, jota tuttavallisesti varastoksi kutsutaan. Iso kissanpuu ja ihana hierova tuoli saivat uudet paikat meidän yhteisestä kodista <3 Tuntuu ihanalle rakentaa tällein pikkuhiljaa yhteistä kotia ja elämää sen sisään. Vaikka olen havainnut joitakin puuttuvia ohjelmistoja rakkaassani, ne eivät ole kuin sitä ihmisen omaa persoonaa,olemme jokainen omanlaisemme luomus korkeimman käsistä. Ja juuri tuo luomus on minulle niin sopiva- hän myös haastaa minun omia rajoja ja ravisuttelee sitä mihin olen tottunut niin hyvällä kuin huonommallakin, mutta ihanin asia siinä on se tunne kun saa oppia jotaion uutta itsestään. Huomata että hei mä pystyn tähän,vaikkei se kuulu ollenkaan mukavuusalueelle. Että ennen, silloin siinä elämässä mitä elin ennen rakkaani tulemista kuvaan, olisin toiminut toisella lailla, mutta nyt halu toimia paremmin tätä ihmistä kohtaan joka on omalla olemuksellaan myös minua kunnioittanut, niin myös minä häntä. Niin yksinkertaista se on! Olen oppinut pyytämään anteeksi jos kiukkuan suotta,ja silti hän sanoo- hei se on vaan elämää rakas. Ei hätää. 

Tänään siis piti hiukan korjailla sohvaa. Tiedättekö mitä kävi? Sitä sohvaa ei enää ole!!! Minä olen sen sortin säätäjä,että kun mitta tulee täyteen,niin se sitten tulee, ja silloin tapahtuu muutoksia.Nyt lähti sohva. Ja vitsi miten on hyvä fiilis :) Nyt olkkarissa on kaksi nojatuolia ja tuo hierova tuoli. Jo vain on tilaa ! Voisin ihan hyvin tottua tähänkin,mutta onhan se nyt vähän, kun meitä on kumminkin se seitsemän vakkariasukasta,että jos ei olisi kuin kolmelle istuin. Toisaalta ei me useinkaan yhtäaikaa edes tarvita niitä istuimia. Nytkin yksi lapsi on tuolilla olkkarin osassa, minä istun ruokapöydän ääressä ja muru säätää tietokoneen ja tulostimen ongelmallisen parisuhteen kimpussa itselläänkin korvat sauhuten. Lapset kun pelaavat,ei siinä meillä ole mitään tekoa. Ja sen kerran kun me katsomme telkkua,siinä harvoin on lapsia.Joten...why not???? Vaaka taas pohtii ja pyörittelee.Ikeassa olisi yksi herkku, mutta toisaalta murullakin olisi jonkinlainen soffa, tosin ei mikään muotiluomus mutta no, kai siinä voisi pehvaansa kuluttaa? Mutta ensin pitää saada ne isoimmat jutut sieltä tänne, että näkee taas millaisiin raameihin aletaan olkkarinosaa muokata. Jännää ;) 

Huomenna olis tatska-aika,ja sitten lääkäri. Lääkärille pitää etsiä kasa paperia mukaan, tatskaajalle mennessä pitää tietää mihin haluan saagani kolmannen osan nakutettavan. Hitsiläinen kun elämä on niin hiusin hauskaa. Minullahan pyöri ja kyti älyttömän pitkän aikaa näitä kuvia päässä, tiesin että ne on menossa nahkalle, mutten saanut niitä ulos. Kunnes. Kunnes tiettyjä energioita vapautui minun omaan käyttööni,ilman estoja ja esteitä, jäi vain minun oma tahto tehdä juuri niin kuin haluan. Ihan silleen miten koko elämääni yrittänyt elää, silleen kuin itse haluan. Mutta nämä kuvat lähtivät viimein elämään,ja kun sain sen pään auki ja löysin tekijän, niin se oli menoa sitten. Selkään tuli isoin kuvani tuossa kesäkuun alussa, se on ihana ja merkityksellinen, ihan ninkuin kaikki kuvani. Mutta huomenna tuleva on tarinani kolmas osa.En osaa sitä tarinaa sanoittaa vielä järkevästi mutta kerron sen heti kun saan sen sanoiksi. Siis kolmas osa Saagaa. Sen tiedän että sitten tämän jälkeen tulee puolisen vuotta väliä,ja kun yksi etappi on valmis, niin se minun "päätepisteeni" tulee myös iholle. Älyttömän tärkeä juttu, älyttömän tarkoitettu juttu. Ajatella, kukaan muu kuin lapset eivät ole päässeet iholleni,mutta yhden otan,sen viimeisen päätepisteen. Niin, lapsethan on sydäminä selässä, ja kukkasina kädessä. Rakastan jokaista kuvaani ihan älyttömästi! Siitä saa sitten joskus ehkä lapsenlapset lukea mummin elämästä,tai joku voi ainakin tunnistaa ruumiin helposti. Uh, tulipa tummaa huumoria. Odotan siis huomista jännityksen kihelmöinti koko kropassa,jess. 

Eipäs nyt juoruta kaikkia jänniä juttuja yhdellä kertaa. ... Nyt oli sopiva fiilis taas vuodattaa, kuulokkeet päässä ja musiikkia tuubista.Työkaluna rakkaani tabletti-tietokone (peeäs, diggaan tästä ihan sikana  ) ja pikakahvi numero kaksi kupissa.Ajatukset vapaalle ja sormet tanssimaan. 

Hyvää ensi viikkoa jokaiselle, kuulumisiin! 

PS.Tällästä namia vähän haaveilen....

STOCKSUND 3:n istuttava sohva IKEA