maanantai, 24. syyskuu 2018

Viikonlopun "lepäämisestä" selvitty :D

Ei kyllä oikeen friskannut mennyt viikonloppu. Uusi viikko alkoi niska ja pääkipuisena, ja edelleen nokka tirsuttaen jne, joten flunssanpoikasta tässä tarjolla hyvinkin kaiken muun lisäksi. Aamulla oli vain pari astetta lämpöä, joka kävi ikävästi vanhuksen luihin ja ytimiin,ja laittoi miettimään, kuinka sitä taas talvesta selviää???? 

Perjantaina ohjelmassa oli laittaa pari ipanaa bussiin matkustamaan isälleen. Yksi ipana olisi vietävä leirikuljetukselle ja yksi kaverin synttäreille- samaa aikaan. No ensimäisen kohdalla ilmeni seuraavanlainen ongelma. Koulu päättyi klo 12, ja kun herra muurahaispeppua ei näkynyt vielä klo 14,aloimme tulla levottomiksi. Klo 15 olimme jo autolla liikenteessä ja soittelin opettajalle että saisiko sitä yhteystietolappua, johon olimme rustanneet vanhempainillassa yhteystietomme. 

Mies soitteli ja minä laitoin tekstaria perään jos ei vastattu. Entiset, siis jo ennestään olevat numerot haravoitiin läpi tietenkin. Sitten saimme tietoa kenen kanssa Muurahaispeppu on koulusta lähtenyt, ja myös tämän vanhempien numerot. Tietenkään kukaan ei edelleenkään vastannut, mutta viimeisenä oljenkortena kokeilin osoitehakua Fonectalla, ja onneksi löytyi.Eikun oven taakse mukulaa etsimään.

Olin raivoissani pakannut leirikamppeet valmiiksi. Aikataulu oli todettu sellaiseksi, että 17.30 mennessä olisi lähdettävä että ehtii leiribussiin, ja mikäli löytyy tämän jälkeen, hänet olisi kuskattu kylmästi isälleen muiden sisarusten perässä. Klo 17 mies oli kerrostalon alaovella summeria soitamassa, ja sieltä se kakara sitten löytyi!!! Voi hyvänen nääs kun ei muuta kuin kiiruulla kotiin,kassi mukaan ja menoksi. Ipanan isä oli hakenut hänet jo aiemmin, ja toimitti synttäreille. Onneksi tämä delegointi onnistuu hänen kanssa yllättävän hyvin!!!!

Eihän se leiribussille ehtiminenkään ihan putkeen mennyt. Rautatieaseman ohi oli kauhea ruuhka, matkaa asemalle olisi ollut varmaan alle 50m, mutta tällä matkalla seisoimme jo kolmansissa valoissa. Kello oli 5 vaille, sanoin miehelle, että jos me ei nyt päästä näistä valoista, niin te hyppäätte ulos ja otatte kassin ja kirmaatte asemalle. Niinhän siinä lopulta sitten kävikin, mutta ehti, ja se oli pääasia.

Olimme kuitenkin niin ylistressissä monen tunnin jännityksestä, että suunnittelemamme Ikean reissu jäi. Menimme kaupan kautta kotiin makaamaan, ja muru oli niin poikki ja päänsärkyinen, että oikaisi selkäänsä lattialla ja siihen nukahti. 

Lauantaina sitten uudella tarmolla liikenteeseen. Ollaan hehkuteltu jo varmaan 2 taikka 3 vapaata viikonloppua, että käydään syömässä jossain, mutta aina ollut jotain ihme säätöä eikä se ole onistunut. Nyt kun lähdimme lauantaina liikkeelle, vein murun ensin tekemään vähän töitä, ja odottelin häntä autossa, kuunnellen Maria Veitolan äänikirjaa. Sitten totesimme, että nälkähän tässä jo on, ja viimein pääsimme syömään! Verkkokauppa, hakemaan esikoiseni kyytiin ja sitten viimein Ikea!!! Ikeassa kaapin tilaaminen oli näppärää, saimme listan kouraan mitä mistäkin löytyy, ja sitten päätettiinkin istahtaa ensin kaffeelle, ennen alakertaan sukeltamista. 

Löytyi hyvin juttuja alhaaltakin, ja pohdittiin päämme puhki säilytyslaatikoita!Että sekin voi olla niin vaikeaa joskus :) Hyvillä mielin päästiin Ikeastakin pois, lainattiin kärryä jolla tuotiin kamat kotiin,ja minä sitten ajelutin sen takaisinkin, varsinainen peräkärry- proffessional-kuski kun oon ;) 

Kaapin kasaaminen oli kyllä omanlaisensa urakka, kaapin korkeus kun oli korkein PAX-malli eli 236cm... mutta siitä tuli kyllä upee!! Peiliovet jotka jo viikolla haettiin käytettyinä, kruunasi kyllä koko setin! Yksi hylly vielä lisää ja pitänee miettii millaiset vetimet tarvisi oviin... Sitten olisi se projekti valmis, ja voisin siirtyä arpomaan tuleeko auto vaiko kylppäri ensin....huuh. Koko ajan jotain. 

Sunnuntaina oli sitten treffit Pirkanmaan Uusperheellisten kanssa Niihaman majalla. Makkaraa ja tikkupullaa.Oli oikeen kiva käynti siellä,mutta sain savusta pään kipeeksi ja ilmeisesti niskaan kylpää, koska nyt on niska ja hartiat jumissa. Yhyy.Mutta joo,uusi viikko, uudet lennot!!!! Inkivääriteetä kuusenkerkkäsiirapilla flunssan karkoitukseen! 

 

keskiviikko, 19. syyskuu 2018

ADHD ja "muutevvaa"

Englanninkielinen hieno runo siitä, millaista on ADHD lapsen olo 

A.D.H.D.

Take my hand and come with me, I want to teach you about ADHD. I need you to know, I want to explain, I have a very different brain. Sights, sounds, and thoughts collide. What to do first? I can't decide. Please understand I'm not to blame, I just can't process things the same.

Take my hand and walk with me, Let me show you about ADHD. I try to behave, I want to be good, But I sometimes forget to do as I should. Walk with me and wear my shoes, You'll see its not the way I'd choose. I do know what I'm supposed to do, But my brain is slow getting the message through.

Take my hand and talk with me, I want to tell you about ADHD. I rarely think before I talk, I often run when I should walk. It's hard to get my school work done, My thoughts are outside having fun. I never know just where to start, I think with my feelings and see with my heart.

Take my hand and stand by me, I need you to know about ADHD. It's hard to explain but I want you to know, I can't help letting my feelings show. Sometimes I'm angry, jealous, or sad. I feel overwhelmed, frustrated, and mad. I can't concentrate and I lose all my stuff. I try really hard but it's never enough.

Take my hand and learn with me, We need to know more about ADHD. I worry a lot about getting things wrong, Everything I do takes twice as long. Everyday is exhausting for me... Looking through the fog of ADHD. I'm often so misunderstood, I would change in a heartbeat if I could.

Take my hand and listen to me, I want to share a secret about ADHD. I want you to know there is more to me. I'm not defined by it, you see. I'm sensitive, kind and lots of fun. I'm blamed for things I haven't done. I'm the loyalist friend you'll ever know, I just need a chance to let it show.

Take my hand and look at me, Just forget about the ADHD. I have real feelings just like you. The love in my heart is just as true. I may have a brain that can never rest, But please understand I'm trying my best. I want you to know, I need you to see, I'm more than the label, I am still me!!!!

~Author Unknown

 

Adhd on aivotoiminna häiriö. Se ei tarkoita että lapsi olisi ilkeä taikka paha, hän vaan ei pysty. Aikuisille se tosin näyttäytyy nimenomaan uppiniskaisuutena ja puheesta piittaamattomuutena, mutta tosi asia on, että hallitsematon adhd- oireisto hallitsee koko perhettä. Se kuormittaa vanhempia, se ihmetyttää ja ärsyttää sisaruksia, se hämmentää isovanhempia: mikä tätä lasta vaivaa? No adhd!!!! 

Muurahaispepulla auttaa nyt lääke, saamme hänestä ulos sen ihanan rakastavan avuliaan pojan, jonka kadotin joskus muutama vuosi sitten oireiden alle. Jos kysyisin lapselta, mille on tuntunut nämä vuodet, hän varmaan sanoisi että ihan hyvälle ja kivalle. Hänen perusluonne on positiivinen ja iloinen. 

...ja sitten on sellainen muutevvaa- vaikee. Teini. Joka haastaa laittamaan tiukat rajat ja näyttää minulle kirkkaasti sen, että en ole täällä myötäilläkseni häntä ja hänen haluaan, en aio koskaan hyvitellä ja lässyttää häntä hyväntuuliseksi,sillä jos hän haluaa kulkea naama nurinpäin, se on hänen valinta. Myötäily ja mieliksi tekeminen ei kasvata kunnioitusta, eikä siitä kiltteydestä palkintoja jaeta (kokemusta on,se on koettu ja huonoksi havaittu yhden kasvatettavan kohdalla) Hän haluaa haastaa, otamme haasteen vastaan, hän ei tiedäkään miten kovaan luuhun törmäsi. Tervetuloa todellisuuteen teini!  

tiistai, 18. syyskuu 2018

Kun se oikea kohdalle osuu

ja tällä kertaa en nyt puhu rakkaasta miehestäni, vaikka sama häneenkin pätee,vaan kotiin- asuinalueeseen!

Vein juuri eskarilaisen.Tuttu reitti, tuttu ärsyttävä käännös koulun parkkipaikkoja kohden, koska läjäpäin koululaisia sinkoilee suojatielle,ja olet itse hiukan hankalassa asemassa kääntyessäsi sinne. No nythän alueelle on tullut hidasteet isomman tien suojateiden kohdalle, ja meiltäpäin tullessa on nopeusnäyttö. Mutta koulun parkkiin päästyämme käppäilimme taas tutuksi tullutta reittiä koulun pihan läpi aina pihan perällä olevaan pikkukouluun saakka, jossa toisessa päässä toimii eskari ja toisessa päässä alaluokkia. Meidänkin muurahaispeppu on niissä luokissa koulunsa aloittanut.

Eskarilainen sujahti taas nopeasti sisään ja pöydän ääreen kavereiden luo.On oikeasti suuri ilo että hän on tuollainen avoin lapsi, rento ja tutustumisenhaluinen muiden suhteen. On helpottavaa huomata, että hänestä on kasvamassa "tavis", siis ei nepsypiirteitä omaava. Taisi jättää isoveljen pitkä ja kivinen taival minuun jälkensä, ennenkuin hänelle diagnoosi revittiin. 

Lähdin sitten juuri kellojen soidessa kävelemään takaisin autolle. Lapset liikehtivät kohti ovia ja koulun ekalle ovelle oli taas muodostunut hienot jonot lapsista. Täällä siis lapset jonotetaan ja päästetään luokka kerrallaan sisään. Ja kun katselin sitä jonotusta, ja aiemmin eskarillepäin mennessä sitä lapsilaumaa siinä edessä, niin tuli mielettömän hyvä fiilis siitä, että juuri tämä koulu on meidän lähikoulu! Täällä on ollut niin aina niin ihana tunnelma, henkilökunta,siis opettajat,rehtori, kaikki lasten kouluelämään osallistuvat ihmiset ovat olleet mahdottoman ihania tyyppejä, niin että todella saanut luottaen heidän taitoihin, uskoa että lapset saavat parhaan mahdollisen opin täällä. Joten kun eskarilainen ensi syksynä aloittaa koulun, voin olla todella onnellinen, koska tiedän mikä häntä odottaa!! En osaa ehkä sanoin kuvailla,mutta se pitkä historia tämän koulun kanssa tekee sen, ja nimenomaan se, ettei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia koulun suhteen. Ei suhteessa opettajiin, eikä onneksi pahemmin koulunkäynninkään suhteen. Satun tietämään vähän sisäpiirinkin kautta, että opettajat ,tai ainakin ne ketkä tunnen henkilökohtaisesti, panostavat paljon lapsiin. Se on aina niin liikuttavaa, vaikka ymmärrän tietenkin se on heidän työ, mutta silti!! Tiedän kuitenkin senkin, että kaiki eivät panosta. Lisäksi opettajantyön arvostusta lisää oma siskoni, joka myös opettaja. Hän on erittäin panostava opettaja ja mielestäni todella haastavassa ympäristössä työskentelevä. Opettajalle ihmisenä haluaisin sanoa etä "chill down", mutta tietenkin se on näin vanhemman näkökulmasta upeaa kun lapset saavat hyvää opetusta moninaisin muodoin höystettynä. 

Meiltä on tässä lähikoulussamme ollut jo 4 lasta. Vanhimmat pojat kävivät erityisluokkaa keskustantuntumassa, vanhin tytär Steinerkoulun. Keskimmäinen tytär kävi vain 2 vuotta koska vaihtoi musiikkiluokalle alueemme yhtenäiskouluun kolmoselta.Seuraava kävi kaikki luokat silloin kun olemme Tampereella asuneet, samoin sitä seuraava. Muurahaispeppukin aloitti lähikoulussa, mutta käy nyt alueemme yhtenäiskoulussa pienluokkaa. Eskarilainen menee lähikouluun. Jotenkin niin ihanaa, että tällainen pysyvä kuvio on kuitenkin kannatellut meitä elämän muuttuvissa tuulissa. Oli helppoa ja huojentavaa palata joulukuussa Tampereelle, samoille huudeille, samaan kouluun. Olen onnellinen siitä. 

Tämä koti palvelee meitä nyt välttävästi. Onhan täällä tila ahdasta, lapset joutuvat jakamaan huoneet, ja juuri nyt tuskailun alla on alakerta,ja siellä eteinen ja kylppäri. Onneksi ratkaisut niihin on kokolailla tehty, ettei tarvitse stressata kuin toteutuksesta. Hiljaa hyvä tulee!! Kunhan nuo saa vielä tehtyä, niin sitten on kokolailla tärkeimmät paketissa. Kai? Eikä kaikkia saa tavallaan koskaan valmiiksi, koska elämä elää ja tarpeet muuttuvat. Elämä on yhtä liikettä koko ajan, eteen ja taakse, loikia jonnekkin ja pakkia takaisin. Muutosta.Minusta elämä ei vaan kertakaikkiaan ole still- tilassa kunnes sitten fyysinen elämä loppuu, senkin jälkeen jatkamme liikettä sielutasolla. 

Ihana hyväntuulisuus on vallannut mielen :) Ihana toiveikkuus!!!! Toivotaan tälle jatkoja. Minun piti kirjoittaa jo viikonloppuna aiheesta ahdistuksen luontaiset hoitomuodot ja mahdollisuudet, mutta nyt en löydäkään enää artikkelia, johon olisin halunnut viitata. Jotain kummallista on minullekin kuitenkin tapahtunut, sillä voin taas mainiosti, ja on kulunut kai jo kohta pari viikkoa siitä, kun viimeksi koin kummallisia oireita. Jiihaa. Keinojani joiden ansioksi lasken tämän ovat ihan perinteinen hieronta, joka avaa lihaksiin ja kehoon kertynyttä jännitystä, ja samalla, perustuen teoriaan lihasmuistista jne, puhdistaa niitä asioita pois, jotka sinne ovat kertyneet. Toisekseen vyöhyketerapia. Tämä hoitomuoto vetää minua puoleensa kovasti viisaudellaan, olenhan tätä itsekin opiskellut kolme tasoa aikoinaan. Vyöhyketerapiassa käsitellään hoitomuodossa tunnettujen pisteiden kautta tiettyjä osia kehossa, stimuloiden tai tasapainottaen, riippuen tarpeesta. Ja miten nämä sitten ovat auttaneet minua. No, minähän olen oppinut keräämään kropalla stressin, ja jännityn jäykäksi kalikaksi helposti kun tulee tiukkoja paikkoja tai vaikka vain pahaa mieltä. Pahalle mielelle olen myös aina ollut herkkä, ja jo lapsesta saakka saanut fyysisiä tuntemuksia kehoon tunnetilojen vaihtelusta. Tyypillisin on ollut pahan mielen taikka pettymyksen "raapaisu" ihan kuin sydämessä. Niin että se joka sanoo ettei sydän voi mennä rikki sydänsurussa, ei tiedä mitään ;) Joten siis kun olen saanut taakaan hierontaa, kropan pitkään jatkuneet kiristykset alkavat hellittää, ja PYSTYN ITSE auttaa kehoani rentoutumaan. Saan aina vain harvemmin itseäni kiinni hartiat korvissa jäykistelemästä, ja kun huomaan,saan nopeasti itseni laskettua alas, ja päästettyä irti pingotuksesta. Tämä on ollut itse itseään hoitava hoitomuoto minulle, ja minä tiesin, että se tulee auttamaan minua! Kyllä ihminen tietää, kunhan vain ihmisellä on ajatuksissa tilaa ajatella rauhassa, ja kuulla. 

 

perjantai, 7. syyskuu 2018

”Kyllä tämä tilanne tästä KOHTA rauhoittuu”

Otsikko lainattu Hidasta Elämää sivustolta by Katri Syvärinen. Artikkeli käsitteli uupumusta ja siihen johtavia "puheita" eli suomeksi sitä, miten itse huijaamme itseämme niin pitkälle, että stoppi tulee vastaan. Se on varmaan tämä suomalainen yrityskulttuuri- yritetään sinnitellä niin pitkään kuin mahdollista, kunnes mieli ja keho ovat hajonneet, ja on vain pakko, koska ei vaan pysty enää jatkamaan. Suomalainen Sisu on ihannoitu asia, mutta sen seuraukset eivät kovin mairittelevaa kuvaa anna ihmisten voinnista. Sisu on kasvanut jo liian suureksi, koska jos meitä ei piiskata ulkoapäin, teemme sen itse itsellemme. Mikään ei riitä, aina halutaan parempaa,tehokkaampaa suoritusta.

Josko sitä vaan antaisi olla????

Itselle tuo otsikon lause on raivostuttavan tuttu. Noilla sanoilla rauhoittelen ja lepyttelen itseä, koska onhan minun voitava luoda mieleeni toivoa paremmasta??? Ihan KOHTA tämä rauhoittuu, tämä ralli elämässä, ihan KOHTA voin levätä, ihan KOHTA kaikki heräävät ymmärtämään elämän suuren tarkoituksen ja idean,ja ympäristö muuttuu harmoniseksi, voimavaroja tuottavaksi elementiksi. 

Niin ikään katsoin ohjelman nimeltä Superaivot. Sen kertainen jakso käsitteli paniikikohtausta, joka hyvin yksinkertaistettuna johtuu aivojen ylikuormituksesta.Se, miksi aivot ovat päässeen ylikluormitustilaan, onkin eri juttu sinällään, mutta liittyy vahvasti, ja sitoutuu täydellisesti myös tähän suorittamiskulttuuriin, ja siihen, että "ei maailma laiskoja elätä"- vanhakantaiseen ajatukseen. Ohjelma oli hyvä,vaikkei varsinaisesti mitään uutta ilmentynytkään, mutta asia esitettiin hyvin arjenläheisesti, jolloin samaistumispintaa aukesi hyvin. Tietenkin minua on aina kiinnostanutkin "miten niin ja miksi" kysymyksiin saada vastauksia, joten tällainen ohjelma jossa myös tieteellistä selitystä tarjottiin, oli minulle nappiosuma. Haluaisin todella oppia ymmärtämään, miksi aivojeni väsymys tuottaa minulle tyhmiä oireita.

Miksi kirjoitan tästä nyt? No meillä oli taas tänään semmoinen aamu täällä, että itsellä alkoi uupumus hiipiä päälle jo aamupalapöydässä, jossa kaksi nuorinta herraa pitivät T&A Aamushowta. Vaikka olin unikellon mukaan nukkunutkin hyvin (kiitos iltasaunan) silti aamun hälinä alkoi väsyttää. Pahoitin mieleni lasten ilkeästä käytöksestä toisiaan kohtaan, koska toleranssi sille on laskenut radikaalisti sentyyppisen kuoprmituksen jatkuesa pitkään. Ehdin miettiä jälleen kerran, miten selvittää lapsillekin ne rajat ja säännöt joita kotonakin on, kuin koulussa, eskarissa,kaikkialla!!Vain kodissa he silti päättävät viis veisata toisten ihmisten rajoista,ja surutta rikkovat kaikkia sääntöjä ja rajoja, ellei itse ole poliisina paikalla koko ajan. Ja mitä se hyödyttää? Sitä että itse uupuu,ja tokihan he ovat silloin saaneet haluamansa, poliisi on pois pelistä ja rosvot ja ryövärit voivat mellastaa rauhassa. 

En haluisi olla poliisi.Näkisin itseni ennemminkin neuvonantajana, ja lapseni auliina ja kiitollisina upeiden neuvojeni ja ohjausten kuuntelijoina, jotka suurella kiitollisuudella noudattaisivat tärkeitä ohjeita, joita armollisesti jakelen tätä vaikeaa elämää ajatellen. Saisin kokea ansaitsemaani kunnioitusta tästä vaativasta työstä,ja voisin nähdä työni hedelmiä kukoistavan ympärilläni, ihan kuten se mielikuvissani menee. Kuvitelma oikeastaan vastaa kuitenkin likimain jeesusta opetuslapsineen, ja onhan se hyvä muistaa, että niistäkin seitsemästä opetuslapsesta yksi hänet kavalsi. Ehkäpä siis historiankirjoja lukemalla olisin voinut oppia tämänkin seikan jo huomattavasti varhaisemmin.

Oma tahto. Sitähän ihminen tarvitsee kaikkiin elämän muutoksiin. Mitään ei tapahdu ilman oma tahtoa eli motivaatiota. Motivaation heräämiseksi tarvitaan usein polttoaineeksi nimetty hyöty, jonka saavuttaa toimimalla tietyllä lailla. Motivaatiota ei voi istuttaa ulkoapäin, sen on sytyttävä sisältä. Ulkopuolista ohjaavaa voimaa toki voi hyödyntää tai ainakin yrittää hyödyntää, mutta lähtökohta on oma halu. Sen jälkeen pystyt ja jopa haluat juosta veren maku suussa kohti tavoitetta.  Erityisen selväksi tämä on käynyt omassa elämässäkin. Miten istuttaa motivaatio ihmisiin, joiden näkemä hyöty asiasta ei ole likimainkaan sama omani kanssa? Usein käy jopa niin, että esiteltyäni ilmiselviä hyötyjä joistain toiminnoista, ne nähdään vain minun haluni jatkeena, koska ajatukset ja töniminen kohti toimintaa tulee minulta. Motivaatioksi ei riitä se, että minä näen sen hyödyllisenä. Mutta myös toisinpäin tilanne on lukossa. Minä tahdon että tilanne ja elämä menee tietyllä tavalla, ja olen tehnyt töitä sen eteen (lapset) , mutta ne palaset joita haluan liikuttaa, eivät liiku, koska heillä on erilainen tahto. 

Minä siis tahdon, ja minä tarvitsen lepoa. Kysymys kuuluukin, miten sen saan toteutettua? Palaset joiden pitäisi vaihtaa paikkaa ja toimia yhteen, jotta tämä onnistuisi, ei vain toimi. Sitä yrittämällä kulutan lisää voimia ja aivoni väsyvät entisestään. Voin entistä huonommin. Vau. 

Tämän dilemman aion pian esittää ylemmälle "johtoportaalle" tarkasteluun. Totesin että en aio uhrata enempää elämänvoimiani kenenkään hyväksi, on vedettävä raja. Joko uhraan itseni, tai vedän rajan. Sen rajan vetämisen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu. Syntyykö kaaos, otanko itse lopputilin, irtisanonko työntekijät,vai tuleeko tähän kuvioon vielä joku ulkopuolinen voima? 

Linkki alla kirjoitukseen, joka nostatti taas tämänkin puheenvuoron minulta. 

Ja tämän kautta hyvää viikonloppua!!! https://youtu.be/yHIXW5rvcd0

https://hidastaelamaa.fi/2015/05/kuusi-uupumusta-edistavaa-uskomusta-uupumisesta/

 

tiistai, 4. syyskuu 2018

Valoa tunnelin päässä

vaiko vain hetken levähdys porrastasanteella?

Tänään tiistaina olen kiitollinen siitä,että juuri nyt vointi on hyvä.Ei ahdista,ei purista,ei huimaa. Olen jopa hyvillä mielin puuhaillut asioita eteenpäin, ja iloitsen niistä pienistäkin tuloksista joita olen saanut aikaan. Juuri nyt on minulla näemmä hengähdystauko tasanteella, mutta tiedän elämän kulkevan askelma kerrallaan, ja jotta pääsisi ylöspäin, on vain jatkettava kiipeämistä. Tulee uusia haasteita, pienempiä tai suurempia, jotka vaativat voimien käyttöä. Joten nyt on hyvä latautua hiukan, ja voi olettaa jaksavansa paremmin henkisesti vaativia vääntöjä, joita kohtaan joka päivä.

On melkolailla suuri mysteeri minulle edelleen, mitkä ovat ne elementit elämässä joiden takia joko uupuu taikka jaksaa. Joinakin hetkinä sama kuormitus sujuu ja menee ohi, niin että pystyy kuitenkin palautumaan. Toisinaan paljon pienempikin kuormitus lyö maanrakoon ja syvemmällekin, aina maan alle saakka. Lyö kaikki stressioireet päälle ja saa olon tuntumaan sille, ettei tästä taas selvitä. 

Minusta on ihanaa että rakkaani ymmärtää tätä tilannetta, ja osaa selittää sitä minulle kuin se olisi ihan suoraansanoen odotettavaakin ja varsinkin ihan normaalia, siis kokemuspohjaani katsoen. On ihanaa että muualtakaan ulkopuolelta minua ei leimata sairaaksi,vaan oikeastaan ihan ymmärrettävästi reagoivaksi.Se olen minä joka koen tämän niin epänormaaliksi, koska olenhan aina ollut ylpeä siitä, kuinka olen jaksanut aina, jaksanut aina nousta ja kerätä itseni, kyennyt parantamaan itseltäni haavat ja jatkamaan. Sitten kun se tietty raja oli tullut,ja alkoi alamäki, meni vielä 4 vuotta siinä tempoessa, että sain elämän siihen pisteeseen että olen valmis tervehtymään. Tervehtyminen on alkanut jo olosuhteiden muutoksesta ja elämän ympyröiden rauhoittumisesta ja tervehtymisestä sellaiselle tasolle, joka tukee paranemista ja samalla vanhojen mömmöjen käsittelyä.

Vielä muutama päivä sitten tunsin aika epätoivoista tunnetta sen suhteen, kun mietin milloin minä ehdin alkaa hoitamaan itseäni??? Kalenteri huutaa joka päivä menoja ja muistettavaa, suoritettavaa. En ole päässyt siihen tilanteeseen josta haaveilin koko kesän, että saan näinä kotipäivinä aikaa hoitaa itseäni levolla ja liikunnalla. Pääkuuppa on ollut niin kireänä stressistä, ettei se ole antanut minulle mitään mahdollisuutta irrottaa itselle aikaa. Mutta eilen alkoi voimakkaammin avautua se mahdollisuus siinä mielessä,että selkeästi stressitaso alkoi laskea. Liekö suuri vaikutus ollut käymässäni vyöhyketerapiassa? Pääni alkoi kirkastua, ajatukset alkoivat virrata keveämmin, pystyis tekemään erotusdiagnpostiikkaa ja priorisoimaan asioita. Tämä on lähempänä tuntemaani minää, kuin se märkä rätti.  Tietenkin tässä on paljon tekijöitä matkalla jotka vaikuttavat positiivisesti. Ihania välietappeja ja tavoitteita elämässä, jotka järjestyksessä suorittamalla ja hoitamalla kävelen päättäväisesti kohti suurempia ilotulituksia ja täydellisempiä tarkoituksia. Odotan niin suurella innolla ja jännityksellä,etten meinaa nahoissani pysyä. Joskus vielä huudan koko maailmalle nämä jutut, mutta vielä pidetään onni vakan alla ;)

Viikonloppuna juhlitaan T6:n synttäreitä. Kun synttärit on vietetty, vapautuu meille työmaa sinne rakkaani asunnolle, jota aletaan voimalla tyhjentää. Vielä muutama huonekalu pitäis saada tänne mahtumaan, huh huh, mutta olenhan minä liki kuuluisa järjestelytaidoistani, että saan tungettua pieneen tilaan paljon kaikkea ilman että se näyttää täyteen ängetylle. Tällaisen arvion sain jo aikaa sitten ystävältäni, joka oli käymässä minun monen vuoden takaisessa kodissa. Joten projektit jatkuvat näilläkin jutuilla, aika monta kerrosta tässä on päällekkäin menossa koko ajan, lisäksi lapset jotka vaativat jokainen vuorotellen meiltä paljon panostusta. Ja silti meillä on aikaa ja voimaa ja halua yhteiselle rakkaudelle. Se on meidän polttoaineemme, ja siitä pidetään kiinni kiitollisuudella. 

Harrastukset ovat alkaneet!!!! Viime viikolla alkoi nuorimman taekwondo,ja tänään muurahaispepun parkour. Muurahaispepun lääkitystä on fixattu, ja olemme seurailleet mielenkiinnolla reaktioita. Ainakin pupillit ovat olleet sen verran laajentuneet, että näyttää ainakin että on mömmöt kunnossa. Vaikutuksesta sen sijaan en menisi vannomaan. Levottomuus lisääntynyt jotenkin, niin että koulussakin on jouduttu poistaa luokasta. Lääkekokeilujen jatkaminen mahdollisesti eri lääkkeellä ei kuulosta kivalle. Myös sellainen mahdollisuus on pyörähdellyt päässä, jospa muurahaispeppu on vain persoonaltaan vilkas ja sählä. Siihen ei auta lääke. Hänen omien sanojen perusteella hän ei tarvi lääkettä, koska osaa kyllä olla jos niin päättää. Tämä oli kyllä mahdottoman jännä kommentti. Sanotaanhan että "voi jos haluaa". Tämä ajatuskiehkura jää leijailemaan mieleeni ajatellessani muurahaispeppua. Nähtäväksi jää mikä on tämän tarinan lopputulema. Uskon kuitenkin siihen, että ihminen itse tietää.Tietää niin paljon enemmän kuin osaamme päivätajunnassamme kuvitellakaan. Se tieto yleensä tulee pintaan ja käyttöömme, kun spontaanisti annamme sille mahdollisuuden tulla kuulluksi. Se on osittain intuitiota, osittain sitä suurta viisautta joka asuu jokaisen sisimmässä,ja joka kyllä ohjaa jos vain uskallat antautua sille. 

Kello alkaa tulla sellaisia lukemia, että muurahaispepun pitäis tulla puolen tunnin kuluttua. Syödä ja lähteä sinne omaan harrastukseensa. Neuvottelut jäivät kesken sen suhteen, osaako itse mennä vai tarviiko kyytiä.Viikonlopun kulkemisten perusteella osaa kyllä,mutta saattaa nyt yhtäkkiä kokea taas sellaista epävarmuutta ettei uskalla. Iltapäivän menot siis pyörähtävät käyntiin ja näin se päivä jatkuu taas. 

Olipa hienoa vaihteeksi saada kirjoitettua jotain.On hienoa että ajatukset pysyivät kasassa näin kauan :D